Tulinen kasvispizza

Joku päivä tällä viikolla töistä kotiin tullessani oli yksi niistä turhauttavista päivistä kun kotona ei ollut mitään ruokaa (mukamas) eikä kauppaankaan jaksaisi enää juosta. Onneksi kuitenkin olin melko pirteällä päällä, joten kaappien antimista sai jotain aikaiseksi. Pizza on sinänsä helppo ruoka, koska se ei välttämättä vaadi kovinkaan montaa raaka-ainetta eikä vaivannäköä. Heitin päälle kaapista löytyneitä yksinkertaisia aineksia ja niin syntyi tulinen kasvispizza. Pohja ei tällä kertaa ollut gluteeniton, mutta mitä pienistä.

Ainekset

Pizzapohjaan ohjeen otin täältä ja laitoin tuon 1 dl ruisjauhoja
ja maidon tilalle 1 dl mantelimaitoa ja 1 dl vettä

Täytteeksi

Tomaattipyreetä
Juustoraastetta
Feta-juustoa
1 chilipaprika (poista halutessa siemeniä)
Punasipulia
Luumutomaatteja
Valkosipulia (n. 3-4 kynttä) raastettuna
Pippuria
Oreganoa